Mikko Rantanen

”Teatteri antaa peilin, mahdollisuuden kohtaamisiin ja alustan eri vivahteiden tutkimiseen. Taiteen tehtävä on lisätä todellisuuden, niin menneen, nykyisen, kuin tulevankin hahmottamista. Näyttämötaide parhaimmillaan ojentaa työkaluja elämyksen, ilon ja surun kokemiseen. Teatteri on mielikuvituksen kehto. Ja mikä parasta – väliajalla saa kaffetta ja pullaa. Hyvä teatteri nipistelee lempeästi ihmisen sisintä.” Teatteriohjaaja Mikko Rantanen tarjoaa näyttämötaiteen ohjauspalvelua […]

Kari Kinnaslampi

Ohjaaja Kari Kinnaslampi.

”Rakastan teatteria. Teatteri on elämäni!” Olen vuonna 1964 syntynyt teatterialan rautainen ammattilainen. Olen tehnyt kaikkea teatterin alalla jo yli 40 vuoden aikana. Ohjaajana olen vaativa, mutta inhimillinen. Teatterin tekeminen on yhteistyötä, se on tiimilaji. Otan vastaan ideoita ja ajatuksia työryhmältä. Ohjaajana kuitenkin valitsen ja päätän miten loppupeleissä mennään ja otan siitä vastuun. Koska olen itse […]

Esko Rissanen

”Näitä hommia tehdään elämäksi, ei kuolemaksi.”   Olen eläkkeellä varsinaisesta päätyöstäni näyttelijänä eri teattereissa ja freelancerina ( 37 v / CV ). Koko tuon ajan olen myös ohjannut päätyön ohella harrastajaryhmiä Voionmaan opistolla käymäni kurssin antamalla kimmokkeella ( CV ). Olen ohjannut ja lavastanut vuosien varrella kymmeniä harrastajateatteriesityksiä. Koko illan esityksiä erilaisiin harrastetiloihin eri puolilla […]

Katimari Niskala

”LET’S DO THIS!” Katimari Niskala (Espoo, 1993) on suomalainen näyttelijä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja. Hän on erikoistunut liikkeeseen, fyysiseen teatteriin sekä visuaaliseen taiteeseen. Katimari on valmistunut näyttelijäksi ja teatterialan ammattilaiseksi Jacques Lecoqin teatterikoulusta Pariisista, sekä teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja pedagogiksi Turun Taideakatemialta. Hän on työskennellyt kansainvälisissä produktiossa Turussa, Helsingissä, Pariisissa, Ostroszowicessa, New Yorkissa, Vermontissa ja Lontoossa. Katimari […]

Henrik Majava

”Teatteri kuuluu kaikille!”   Olen 40-vuotias teatteriohjaaja. Opiskelin Lontoossa, jota ennen olen opiskellut myös valo- ja äänisuunnittelua. Teatterikorkeakoulussa. Laaja-alainen osaamiseni teatterialalla on varmasti eduksi: luen partituuria sujuvasti, soitan pianoa taitavasti (pystyn siis tarvittaessa sijaistamaan vaikka kapua!), hallitsen valon ja äänen perusteet sekä lavastan.

Tapani Kalliomäki

Kehittyminen loppuu tyytyväisyyteen. Teatteri on joukkuepeliä. Ohjaajan tehtävä on luoda olosuhteet, joissa näyttelijä uskaltaa turvallisesti antaa itsestään parhaansa. Uskon positiivisen kannustuksen luovaan voimaan. Pelko ei kuulu taiteeseen. Olen valmistunut TEAKista teatteritaiteen maisteriksi -97. Olen työskennellyt näyttelijänä mm. KOM-teatterissa, Helsingin kaupunginteatterissa, Teatteri Jurkassa, TTT:ssa, Teatteri Pienessä Suomessa. Nykyisin on Lahden kaupunginteatterin näyttelijä, jonne olen myös ohjannut […]

Marko Kokko

”Kaikki osaavat näytellä ja laulaa. Kaikki eivät vain tiedä sitä vielä.” Vahvasti pedagogisesti suuntautunut ohjaaja, jonka vahvuus on henkilöohjaus. Muokkaa tekstiä mielellään ja on erittäin avoin aloittamaan esityksen luomisen tyhjältä pöydältä. Vuosien kokemus devisingista, improvisaatiosta ja esitystaiteista. Jos ryhmä haluaa välillä tehdä jotain vähän erilaista, I’m your man. (Ja toisaalta kaksi viimeisintä kesää olen viettänyt […]