Riku Korhonen

Olen ohjaaja, jolla on ammattinäyttelijän kokemuksen lisäksi vahva pedagoginen tausta ja olen myös suorittanut pedagogiset opinnot Teatterikorkeakoulussa. Keskiössä produktioissani minulla on näyttelijän henkilökohtainen prosessi ja pyrinkin aina aikatauluttamaan jokaiseen ohjaukseeni siihen sopivan kouluksen produktioon osallistuville näyttelijöille. Ohjaajana minua innostaa yhteinen ja jaettu prosessi koko ensemblen kanssa.
Jonna Wikström

Taide on yhteenkuuluvuuden väline ja se voi edistää sosiaalista emansipaatiota. Olen teatteriohjaaja, esitystaiteilija, käsikirjoittaja, teatteriopettaja, soveltavan ja osallistavan taiteen asiantuntija sekä kasvatustieteen maisteri. Vahvuuteni on erityisesti ryhmätyöskentelyssä ja sen analysoimisessa, toden (dokumentaarisen) ja kuvitteellisen sekoittamisessa. Olen kouluttanut ja ohjannut erilaisista taustoista tulevia yksilöitä ja ryhmiä yli 20 vuotta. Rakennan esityksiä julkiseen tilaan ja uudenlaisille näyttämöille. […]
Ari-Matti Hedman

Tehdään se yhdessä! Esittely: – ammattinäyttelijä FIA, vuodesta 1991 alkaen, sitä ennen pitkä harrastajakokemus – dubbauksia, äänikirjaluentaa – radio- ja TV-mainoksia – ohjauksia harrastajille ja ammattilaisille – näytelmäkäsikirjoituksia, runoja, sanoituksia, tietokirjoja – pitkä CV pyydettäessä
Henry Räsänen

Humppaa&Filosofiaa
Jouni Nurminen

Kriisi on mahdollisuus. Olen on 62-vuotias teatteri-ilmaisun ohjaaja. Panostan kannustamiseen ja positiivisuuteen vuorovaikutuksessa, koska myönteisen ja turvallisen ilmapiirin luominen helpottavat uuden oppimista. Rakastan tarinoiden kertomista ja sitä miten kukin tarina saadaan juuri sille sopivalla tavalla dramaturgisesti toteutettua. Ohjaajan työ on siitä hieno ammatti, että pääsee näkemään kun näkymätön, kuvitteellinen muuttuu konkreettiseksi, näkyväksi. Teksti muuttuu […]
Marjaana Kuusniemi-Korhonen

Olen valmistunut näyttelijäksi v. 1997 Nätyltä ja teatteriopettajaksi v.2015 Teakista. Olen opettanut teatteria ja näyttelijäntyötä tuntiopettajana ja vastaavana opettajana eri opistoissa ja yhdistyksissä. Olen ohjannut koko illan näytelmiä sekä demoja. Olen myös käsikirjoittanut näytelmiä sekä ohjannut useita esityksiä devising-menetelmällä.
Tero Heinämäki

Turvallinen työilmapiiri luo puitteet vaikeidenkin aiheiden käsittelyyn. Olen 53-vuotias Helsingissä asuva teatteriohjaaja, joka on valmistunut ohjaajaksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1997. Kiinnityksellä olen ollut Kouvolan Teatterissa (2000-02) ja Seinäjoen kaupunginteatterissa (2006-10). Joensuun kaupunginteatteria johdin vuodet 2010-13. Tämän jälkeen olen mukana perustamassa Seinäjoelle kulttuuriyhdistys KoHoa, joka on tehnyt musiikkipitoisia esityksiä paikallisista aiheista sekä aikuisille, että lapsille. […]
Laura Kaljunen

Se, joka astuu lavalle, on näyttelijä. Se, joka laulaa, on laulaja. Olen joensuulainen freelancer teatterintekijä ja laulaja/taidepedagogi Laura Kaljunen. Olen ohjannut harrastajateatteria Lieksassa Loukun kesäteatterissa ja Lieksan teatterissa sekä Ilomantsissa Teatteri Möhkössä. Olen käsikirjoittanut, ohjannut, tuottanut ja esittänyt omia esityksiä. Viimeisin oma tuotantoni, Huijarityttö, käsitteli äidin ja tyttären suhdetta toisiinsa ja alkoholiin. Minua […]
Antti Taipale

Yhteisössä on voimaa. Olen 38-vuotias teatterialan moniottelija. Taustaltani olen esiintyjä ja kiertänyt Suomea ristiin rastiin ja nyt viimeisinä vuosina keskittynyt enemmän teoriaan ja teatterin tutkimukseen. Olen parhaillaan väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa ja keskeisenä kiinnostuksen kohteena on kehollinen empatia teatterin keskiössä. Ohjatessani työskentelen kehollisesti, kehollani aistien. Eläydyn ja annan näyttelijöiden ilmaisun siirtyä omaan kehooni, jotta voin […]
Antti Wuokko

Ohjaajana pyrin siihen, ettei kenenkään aikaa haaskata. Valmistautuminen on kaiken a ja o.