Elina Eloranta

Elina Eloranta Ohjaajapankki

Olen Elina Eloranta, monitaiteisuutta rakastava teatterintekijä. Kuulun Suomen ensimmäisiin teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutuksen saaneisiin. Siksi yhteisöllinen ja ryhmämuotoinen työskentely on minulle mieluisaa ja luontevaa. Toimin n. 15 vuotta ammattinäyttelijänä, jonka jälkeen olen kouluttautunut sosionomiksi, taidekasvattajaksi FM, neuropsykiatriseksi valmentajaksi, tarinateatteriohjaajaksi ja aikuiskouluttajaksi. Valmentava ohjausote kuvaa ehkä parhaiten työskentelytyyliäni. Teen teatteria kaikenlaisten ja kaikenikäisten ihmisten ja ryhmien kanssa […]

Heikki Mäkäräinen

Heikki Mäkäräinen

Nimeni on Heikki Mäkäräinen ja olen alunperin kotoisin Kajaanista, mutta nykyään helsinkiläinen, monipuolinen taidealan ammattilainen. Olen erikoistunut musiikkiteatteriin ja komediaan, joissa minulla on myös ohjaajana eniten annettavaa, mutta olen avoin myös kaikille muille tyyleille ja erityisesti genrehybrideille. Ohjaajana minua sytyttää yhteisölähtöinen tekeminen, jossa jokaisella on mahdollisuus oppia uutta ja ylittää itsensä, sillä uskon että jos […]

Riku Korhonen

Riku Korhonen, kasvokuva

Olen ohjaaja, jolla on ammattinäyttelijän kokemuksen lisäksi vahva pedagoginen tausta ja olen myös suorittanut pedagogiset opinnot Teatterikorkeakoulussa. Keskiössä produktioissani minulla on näyttelijän henkilökohtainen prosessi ja pyrinkin aina aikatauluttamaan jokaiseen ohjaukseeni siihen sopivan kouluksen produktioon osallistuville näyttelijöille. Ohjaajana minua innostaa yhteinen ja jaettu prosessi koko ensemblen kanssa.

Eija-Liisa Pokki

Eija-Liisa Pokki, kasvokuva

Olen toiminut ohjaajana ammatikseni jo vuodesta 2001. Takana lähes 80 monipuolista, eri pituista kesäteatteri- ja sisäteatteriohjausta ympäri Suomea sekä useista koulutuksia ja työpajoja niin teatterinharrastajille kuin työyhteisöille. Sydäntä lähellä on erityisryhminen kuten kehitysvammaisten teatteriharrastuksen ohjaus. Alueena koko Suomi.          

Jonna Wikström

Taide on yhteenkuuluvuuden väline ja se voi edistää sosiaalista emansipaatiota. Olen teatteriohjaaja, esitystaiteilija, käsikirjoittaja, teatteriopettaja, soveltavan ja osallistavan taiteen asiantuntija sekä kasvatustieteen maisteri. Vahvuuteni on erityisesti ryhmätyöskentelyssä ja sen analysoimisessa, toden (dokumentaarisen) ja kuvitteellisen sekoittamisessa. Olen kouluttanut ja ohjannut erilaisista taustoista tulevia yksilöitä ja ryhmiä yli 20 vuotta. Rakennan esityksiä julkiseen tilaan ja uudenlaisille näyttämöille. […]

Jouni Nurminen

Kriisi on mahdollisuus.   Olen on 62-vuotias teatteri-ilmaisun ohjaaja. Panostan kannustamiseen ja positiivisuuteen vuorovaikutuksessa, koska myönteisen ja turvallisen ilmapiirin luominen helpottavat uuden oppimista. Rakastan tarinoiden kertomista ja sitä miten kukin tarina saadaan juuri sille sopivalla tavalla dramaturgisesti toteutettua. Ohjaajan työ on siitä hieno ammatti, että pääsee näkemään kun näkymätön, kuvitteellinen muuttuu konkreettiseksi, näkyväksi. Teksti muuttuu […]

Sampo Kerola

  Ars longa, vita brevis.   Sampo Kerola on tanssi-  ja teatteritaiteen ammattilainen. Hän on pohjakoulutukseltaan ympäristöinsinööri, sittemmin tanssinopettajaksi, koreografiksi ja taitelija-kehittäjäksi kouluttautunut taiteen maisteri.   Taiteellisen uransa Kerola on luonut tanssi-  ja puheteattereissa ympäri Suomea ohjaajana, tanssijana ja koreografina. Hän on opettanut monipuolisesti niin amatöörejä kuin ammattilaisia nykytanssin ja näyttelijäntyön tekniikoissa yli kymmenen vuoden ajan. Kerola […]

Ilja Mäkelä

Ilja Mäkelä headshot

  Teatteri on ennen kaikkea yhteistyön sekä yhteisen innostuksen ja kunnianhimon taidonnäyte.   Olen helsinkiläinen teatteriohjaaja ja -opettaja, ja työskentelen aktiivisesti myös näytelmäkirjailijana ja näyttelijänä. Opetan teatteria päätoimisesti Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulussa. Teatteriohjaajana olen työskennellyt sekä ammattiteatterissa että koulutuksellisilla painotuksilla kunnianhimoisissa harrastajateatterituotannoissa. Hyödynnän ohjauksissani usein eri esittävien taiteiden elementtejä kuten sirkusta, tanssia, nukketeatteria, musiikkia, miimiä […]

Maria Oiva

Toivon vastakohta ei ole toivottomuus vaan toimettomuus. Maria Oiva (s.1977) työskentelee laaja-alaisesti esittävän taiteen kentällä teatteriohjaajana, esitystaitelijana sekä asiantuntijana. Hän on vuodesta 2015 kehittänyt digitaalisen näyttämön konseptia. Hänellä on takanaan myös koreografiaopintoja sekä vuosien kokemus erilaisista esitystiloista sekä monitaiteellisten ja moninaisten työryhmien ja projektien johtamisesta. Oivan teatteripolku alkoi Samppalinnan kesäteatterista musikaalien parissa ja kesäteatteri onkin […]

Jari Hiltunen

  ”Olen toisinaan mahdoton ja usein hyvin mahdollinen.”   Olen kuusikymppinen ohjaaja Pirkanmaalta. Ohjaajana olen työskennellyt jo 30v ja ohjauksia on tällä hetkellä jo 60, kaikki täysimittaisia harrastajateatteriesityksiä. Puolet ohjauksista on lasten ja nuorten kanssa ja toinen puoli aikuisten ja viime vuosina myös senioreiden kanssa. Täysin ammattimaisesti olen ohjannut v2015 – tuolloin perustin oman yrityksen […]