Tytti Jäppinen

”Etiäpäin!”, sano mummo hangessa. Toimin teatterialan freelancerina, pääasiallisina töinäni ohjaus ja opettaminen. Työotteeni perusteella ovat ohjattavinani olleet näyttelijät kuvailleet minua sanaparilla ”vaativa mutta lempeä”. Teatteritieteen opintoni ovat luoneet minulle vankan pohjan analysoida ohjattavaa tekstiä sekä hahmottaa esityskokonaisuuden eri osa-alueita. Draamakoulutuksen puolelta puolestaan tulee kykyni luoda vahva yhdessä tekemisen meininki työryhmän sisälle, ja kannustaa näyttelijät ilon […]
Arto Mantela

”Tärkeintä on nauru ja ilo” Olen 50 vuotias teatterin moniosaaja, olen ollut niin näyttämöllä kuin ohjaustehtävissä, unohtamatta valo- ja äänisuunnittelua sekä markkinointia. Kiinnostukseni teatteriin alkoi kun minut saatiin ylipuhuttua harrastajateatterin lavalle, jossa viihdyinkin pitkään. 1990-luvun lopussa lähdin opiskelemaan draamapedagogiikkaa Jyväskylän yliopistoon ja kävin monia koulutuksia TEAK:in avoimessa. Ohjaajana olen innostava ja ehkä jollain […]
Janne Jämsä

”Tee työtä jota rakastat, niin sinun ei tarvitse koskaan tehdä töitä.” Olen Janne Jämsä, 30-vuotias tuottaja, teatteriohjaaja ja yrittäjä Tampereelta. Omaan monivuotisen ja -puolisen kokemuksen esittävän taiteen kentällä työskentelemisestä. Vuosien saatossa olen työskennellyt mm. Kansallisteatterissa, Kulttuuritehdas Korjaamolla, Kulttuurikeskus Poleenissa, Uudessa Iloisessa Teatterissa, Linnateatterissa sekä tällä hetkellä Suomen Kiertueteatterissa, jossa toimin teatterinjohtajana. Työtehtäväni ovat vaihdelleet […]
Minna-Kaisa Rantala

”Tehdään yhdessä hyvällä mielellä” Asun Teuvan Äystönkylässä maajussin vaimona. Minulla on kaksi hurmaavaa ja tanssivaa tytärtä (-01 ja -03 syntyneet) Olen tehnyt ohjaustyötä eri muodoissa koko elämäni vuodesta 1986 alkaen. Ammatiltani olen tuntiopettaja. Täällä kotiseudulla ylläpidän yhdistyksiä (Kulttuuriyhdistys KATTO! ry sekä Paja-teatterijaosto, Tanssiyhdistys Zahra ja Teuvan Seudun Reumayhdistys) Olemme tehneet kaikenlaista yhteistyötä yhdistysmaailmassa […]
Maarit Peltomaa

”Teatterin tekeminen, yhdessä jakaminen ja kokeminen ja uuden luominen on teatterin ydin.” Olen valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 1989. Sen jälkeen olen työskennellyt useassa ammattiteatterissa, televisiossa, elokuvassa. Olen opettanut Lahden musiikkiteatterilinjalla (2004-2007) sekä Tampereen Yhteiskoulun erityistaidon lukiossa (2014-2016). Olen opiskellut soveltavaa teatteria sekä kasvatustieteitä ja pedagogiikkaa (HAMK)ja saanut pätevyyden myös ammatillisen oppilaitoksen opettajaksi. Olen käsikirjoittanut, […]
Mikko Rantanen

”Teatteri antaa peilin, mahdollisuuden kohtaamisiin ja alustan eri vivahteiden tutkimiseen. Taiteen tehtävä on lisätä todellisuuden, niin menneen, nykyisen, kuin tulevankin hahmottamista. Näyttämötaide parhaimmillaan ojentaa työkaluja elämyksen, ilon ja surun kokemiseen. Teatteri on mielikuvituksen kehto. Ja mikä parasta – väliajalla saa kaffetta ja pullaa. Hyvä teatteri nipistelee lempeästi ihmisen sisintä.” Teatteriohjaaja Mikko Rantanen tarjoaa näyttämötaiteen ohjauspalvelua […]
Sirke Lääkkölä

”Rakkaudesta lajiin! Teatteri yhdistää tekstin, kuvan, liikkeen, äänen, elävän ihmisen. Hieno mahdollisuus.” Olen freelancer ammattinäyttelijä sekä näyttelijäntyön ja teatteri-ilmaisun opettaja (pedagoginen pätevyys) ja oman teatteriryhmäni johtaja, ohjaaja ja näyttelijä. Sovitan tekstejä näyttämölle esim. romaaneista, runoista ja saduista. Olen ohjannut harrastajia ja ammattilaisia, nuoria ja aikuisia. Koulutukseni on klassinen venäläinen draamanäyttelijä. Teen jonkin verran […]
Kalle Tahkolahti

”Pää ja sydän paikoillaan, tosissaan muttei vakavasti.” Olen järvenpääläinen esittävän taiteen ammattilainen, koulutukseltani teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK. Opintojeni 2010-2014 jälkeen olen työskennellyt enimmäkseen Uudenmaan alueella teatterialan freelancerina, etupäässä ohjaajana ja näyttelijänä ammatti- ja harrastajateattereissa. Pitkäaikainen harrastuneisuuteni ja kouluttuneisuuteni teatterialan erilaisissa työtehtävissä on luonut minulle monipuolisen ja ennakkoluulottoman kokemuspohjan. Olen mm. näytellyt päärooleja eräiden maamme huippuohjaajien […]
Sami Sivonen

Tehdään teatteria yhdessä! Mie oon Sami, teatterin tekijä, joka häärää siellä sun täällä. Asun perheeni kanssa Luumäellä Etelä-Karjalassa. Olen 15 vuoden ajan tehnyt teatteria työkseni niin harrastaja- kuin myös ammattiteattereissa eri puolella Etelä-Suomea. Pääasiassa ohjaan, mutta välillä myös esiinnyn, muun muassa murhamysteereissä. Osaamista löytyy lähes kaikilta teatterin osa-alueilta. Audiovisuaalinen toteutus, kuten kuvaus ja leikkaus onnistuvat […]
Katri Häti

”Älä tyydy pieniin aiheisiin… Tartu sinä moukariin ja tao omaa aikaasi kuin kuumaa rautaa. Älä pelkää suuria aiheita, sillä ihminen kasvaa työnsä mukana. Ole rohkea. Sinulla täytyy olla uskallusta myös epäonnistua. Ennen kaikkea, älä masennu, älä katkeroidu, älä koskaan vihaa ihmistä.” -Mika Waltari Toimin teatterialan freelancerina ja teen noin viisi teatterituotantoa vuodessa. Olen käsikirjoittanut […]