Esko Rissanen

”Näitä hommia tehdään elämäksi, ei kuolemaksi.”   Olen eläkkeellä varsinaisesta päätyöstäni näyttelijänä eri teattereissa ja freelancerina ( 37 v / CV ). Koko tuon ajan olen myös ohjannut päätyön ohella harrastajaryhmiä Voionmaan opistolla käymäni kurssin antamalla kimmokkeella ( CV ). Olen ohjannut ja lavastanut vuosien varrella kymmeniä harrastajateatteriesityksiä. Koko illan esityksiä erilaisiin harrastetiloihin eri puolilla […]

Juuso-Matias Maijanen

”Teatteria tekevät ihmiset ihmisille, joten ollaan siis ihmisiksi.” Olen teatteripedagogi (scenkonstpedagog, AMK), fyysinen näyttelijä (teatteri-ilmaisunohjaaja, AMK) ja toimin teatteriopettajana, liikeohjaajana sekä harvemmin esiintyjänä. Erikoisalani on fyysinen näyttelijäntyö, jossa erityisesti naamioteatteri ja miimi sekä viime vuosina näyttämötaistelu ja näyttämöläheisyys omina erikoisaloinaan. Haluaisin tavallaan varmistaa, että Suomessa jokaisella näyttelijällä olisi tarvittavat työkalut oman parhaan työnsä tekemiseen.  

Liisa Pylkkänen

”Mieluummin överit kuin vajarit. – Uskalla, heittäydy; more is more!” Olen teatteri-ilmaisun ohjaaja, FM, sekä viittä vaille valmis Taidehallinnon Maisteri (MuM – Arts Management, Sibelius-Akatemia). Minulla on takanani jo aika monta kilometriä teatteriuraa niin ohjaajana, esiintyjänä, opettajana, tuottajana kuin soveltavan draaman tekijänäkin. Olen ohjannut ja opettanut harrastajia ja ammattilaisia, lapsia sekä aikuisia. Olen ohjannut klassikoita, […]

Katimari Niskala

”LET’S DO THIS!” Katimari Niskala (Espoo, 1993) on suomalainen näyttelijä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja. Hän on erikoistunut liikkeeseen, fyysiseen teatteriin sekä visuaaliseen taiteeseen. Katimari on valmistunut näyttelijäksi ja teatterialan ammattilaiseksi Jacques Lecoqin teatterikoulusta Pariisista, sekä teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja pedagogiksi Turun Taideakatemialta. Hän on työskennellyt kansainvälisissä produktiossa Turussa, Helsingissä, Pariisissa, Ostroszowicessa, New Yorkissa, Vermontissa ja Lontoossa. Katimari […]

Henrik Majava

”Teatteri kuuluu kaikille!”   Olen 40-vuotias teatteriohjaaja. Opiskelin Lontoossa, jota ennen olen opiskellut myös valo- ja äänisuunnittelua. Teatterikorkeakoulussa. Laaja-alainen osaamiseni teatterialalla on varmasti eduksi: luen partituuria sujuvasti, soitan pianoa taitavasti (pystyn siis tarvittaessa sijaistamaan vaikka kapua!), hallitsen valon ja äänen perusteet sekä lavastan.

Hanna Ryti

  Olen ohjaaja, näytelmäkirjailija ja kirjailija, olen toiminut myös paljon esitysdramaturgina. Olen ohjannut sekä tekstilähtöisesti että idean/aiheen/ryhmän toiveiden pohjalta. Olen tehnyt myös monta täysin sanatonta esitystä. Olen ohjannut niin harrastajia kuin ammattilaisia sekä vapaalla kentällä, että vos-teattereissa. Olen kaikkiruokainen, innostun helposti ja teen mielelläni monenlaisia esityksiä. Ohjaajana olen tarkka, ohjaan näyttämökuvia ja rytmiä, mutta toki […]

Riina Salmi

Laadukasta taidetta uteliaalla ja kekseliäällä otteella. Riina Salmi on teatteritaiteen maisteri, joka on toiminut monipuolisesti ohjaajana, käsikirjoittajana ja koreografina. Hän on työskennellyt niin musiikkiteatterin, musikaalin kuin perinteisen puheteatterin ja kesäteatterinkin ohjaajana.  Kymmenien vuosien tanssitaustansa ansiosta hän käyttää runsaasti liikettä ja tanssillisuutta teoksissaan. Salmen ohjauksille ominaista on rohkea taiteen eri lajien yhdisteleminen, liikkeellisyys ja yhdessä löytämisen […]

Tapani Kalliomäki

Kehittyminen loppuu tyytyväisyyteen. Teatteri on joukkuepeliä. Ohjaajan tehtävä on luoda olosuhteet, joissa näyttelijä uskaltaa turvallisesti antaa itsestään parhaansa. Uskon positiivisen kannustuksen luovaan voimaan. Pelko ei kuulu taiteeseen. Olen valmistunut TEAKista teatteritaiteen maisteriksi -97. Olen työskennellyt näyttelijänä mm. KOM-teatterissa, Helsingin kaupunginteatterissa, Teatteri Jurkassa, TTT:ssa, Teatteri Pienessä Suomessa. Nykyisin on Lahden kaupunginteatterin näyttelijä, jonne olen myös ohjannut […]

Tiinaliisa Multamäki

Tunne ajatuksesi. Näen tarinoita kaikkialla: ruokalistoissa, ruuhkassa, epäonnistuneessa kakussa ja hikisessä sukassa. Haluan työlläni tarjota kokemuksia, elämyksiä ja uusia näkökulmia. Teen esityksiä erityisesti improvisaatioiden ja luovan muistelutyön pohjalta, itse käsikirjoittaen. Ohjaajana haluan auttaa ryhmää tuomaan esille oman tarinansa, jokaisella on omat vahvuutensa. Rakastan runoutta ja olen taitava auttamaan ihmisiä omassa sanallisessa ilmaisussaan. Näyttämöllä mielestäni tärkeintä […]

Jani Hämäläinen

Teatteri on vastaus kysymykseen ”miksi” Teatterin opiskelu on itsensä opiskelua. Näyttelijän tulee uskoa kaikkea mitä tekee ja sanoo, kokoajan. Jos ei pysty, hänen tulee näytellä että pystyy.   Hei! Olen 2016 Kokkolasta valmistunut TIO. Aikaisempaa koulutusta minulla on näyttelijäntyöstä sekä SuomenTeatteriopistosta että Lahden Kansanopistosta. Opiskelujeni ulkopuolella olen harrastanut teatteria jo reilut 18-vuotta, josta improvisaatiota n.9 […]