Maarit Peltomaa

  ”Teatterin tekeminen, yhdessä jakaminen ja kokeminen ja uuden luominen on teatterin ydin.”   Olen valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta 1989. Sen jälkeen olen työskennellyt useassa ammattiteatterissa, televisiossa, elokuvassa. Olen opettanut Lahden musiikkiteatterilinjalla  (2004-2007) sekä Tampereen Yhteiskoulun erityistaidon lukiossa (2014-2016). Olen opiskellut soveltavaa teatteria sekä kasvatustieteitä ja pedagogiikkaa (HAMK)ja saanut pätevyyden myös ammatillisen oppilaitoksen opettajaksi. Olen käsikirjoittanut, […]

Sirke Lääkkölä

  ”Rakkaudesta lajiin! Teatteri yhdistää tekstin, kuvan, liikkeen, äänen, elävän ihmisen. Hieno mahdollisuus.”   Olen freelancer ammattinäyttelijä sekä näyttelijäntyön ja teatteri-ilmaisun opettaja (pedagoginen pätevyys) ja oman teatteriryhmäni johtaja, ohjaaja ja näyttelijä. Sovitan tekstejä näyttämölle esim. romaaneista, runoista ja saduista. Olen ohjannut harrastajia ja ammattilaisia, nuoria ja aikuisia. Koulutukseni on klassinen venäläinen draamanäyttelijä. Teen jonkin verran […]

Kirsi Lindholm

”Tosissaan, mutta ei tosikkona” Olen 38-vuotias laulava freelance näyttelijä ja teatteriohjaaja. Ohjannut olen vuodesta 2015 lähtien työkseni teattereissa täällä Forssan seudulla ja freelancenäyttelijänä olen toiminut vuodesta 2010. Ohjaamisen olen oppinut ns. kantapään kautta. Toki olen vuosien varrella kouluttautunut erilaisilla kursseilla (tälläkin hetkellä mm. Taideyliopiston Visuaalinen ajattelu ohjaajantyössä – opettajana Anne Rautiainen). Kymmenisen vuotta sitten olin […]

Henrik Majava

”Teatteri kuuluu kaikille!”   Olen 40-vuotias teatteriohjaaja. Opiskelin Lontoossa, jota ennen olen opiskellut myös valo- ja äänisuunnittelua. Teatterikorkeakoulussa. Laaja-alainen osaamiseni teatterialalla on varmasti eduksi: luen partituuria sujuvasti, soitan pianoa taitavasti (pystyn siis tarvittaessa sijaistamaan vaikka kapua!), hallitsen valon ja äänen perusteet sekä lavastan.