Riku Korhonen

Riku Korhonen, kasvokuva

Olen ohjaaja, jolla on ammattinäyttelijän kokemuksen lisäksi vahva pedagoginen tausta ja olen myös suorittanut pedagogiset opinnot Teatterikorkeakoulussa. Keskiössä produktioissani minulla on näyttelijän henkilökohtainen prosessi ja pyrinkin aina aikatauluttamaan jokaiseen ohjaukseeni siihen sopivan kouluksen produktioon osallistuville näyttelijöille. Ohjaajana minua innostaa yhteinen ja jaettu prosessi koko ensemblen kanssa.

Tero Heinämäki

Tero Heinämäki

  Turvallinen työilmapiiri luo puitteet vaikeidenkin aiheiden käsittelyyn.   Olen 53-vuotias Helsingissä asuva teatteriohjaaja, joka on valmistunut ohjaajaksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 1997. Kiinnityksellä olen ollut Kouvolan Teatterissa (2000-02) ja Seinäjoen kaupunginteatterissa (2006-10). Joensuun kaupunginteatteria johdin vuodet 2010-13. Tämän jälkeen olen mukana perustamassa Seinäjoelle kulttuuriyhdistys KoHoa, joka on tehnyt musiikkipitoisia esityksiä paikallisista aiheista sekä aikuisille, että lapsille. […]

Henrik Majava

”Teatteri kuuluu kaikille!”   Olen 40-vuotias teatteriohjaaja. Opiskelin Lontoossa, jota ennen olen opiskellut myös valo- ja äänisuunnittelua. Teatterikorkeakoulussa. Laaja-alainen osaamiseni teatterialalla on varmasti eduksi: luen partituuria sujuvasti, soitan pianoa taitavasti (pystyn siis tarvittaessa sijaistamaan vaikka kapua!), hallitsen valon ja äänen perusteet sekä lavastan.