Liitto

Suomen Harrastajateatteriliitto (SHTL) on Suomen suurin harrastajateattereiden ja kesäteattereiden asiantuntija- ja edunvalvontajärjestö.  Liiton tehtävänä on ylläpitää, kehittää ja edistää teatterin harrastamista sekä harrastaja- ja kesäteattereiden yhteiskunnallista asemaa. Harrastajateatteriliitto haluaa olla kaikkien teatterista kiinnostuneiden ihmisten ulottuvilla. 

Suomen Harrastajateatteriliitto on perustettu vuonna 1948 ja lähes 80 toimintavuoden aikana liitto on ollut mukana kehittämässä kulttuurikenttää Suomessa monilla tavoin. Liittoon kuuluu yhteensä lähes 500 harrastajateatteria ja toistasataa henkilöjäsentä. Jäsenjärjestöjä on viisi, joiden kautta jäseninä on noin 200 teatteriryhmää. 

Suomen Harrastajateatteriliiton toimintaa tukee Taiteen Edistämiskeskus vuotuisella määrärahalla. 

Tältä sivulta löydät tietoa Harrastajateatteriliiton toiminnasta, verkostoista ja päätöksenteosta.