Hankkeet
Harrastajateatteriliitto on mukana kehittämässä koko kulttuurikenttää valtakunnallisesti. Hanketoiminnassa panostamme laajan yhteistyöverkoston voimaan. Hankkeet eivät ole liiton perustoimintaa vaan uusia projekteja, joiden tavoitteena on saada aikaan jokin muutos harrastajateatterikentällä. Hankkeiden toteutukseen haetaan aina ulkoista rahoitusta.
Alta voit tutustua sekä tällä hetkellä käynnissä oleviin ja jo päättyneisiin hankkeisiin. Jos sinulla on hanke tai projekti jossa me voisimme olla mukana, ota yhteyttä: sanna(at)harrastajateatteri.fi
Käynnissä olevat hankkeet:
ERITYINEN -kansalaisyhteiskunta
Jenny ja Antti Wihurin rahasto myönsi Suomen Harrastajateatteriliitolle 12 000 euron apurahan ”ERITYINEN kansalaisyhteiskunta” -hankkeessa tuotettavaan ensisopimuspohjaan ja julkaisuun teatterialan ammattilaisille.
Erityisryhmien käynnistäminen ja toiminnan ylläpitäminen, sekä yleisönä huomioiminen on tavallista toimintaa huomattavasti haastavampaa. Erityistä tukea tarvitsevien ohjaaminen vaatii moninaisuusosaamista ja erityispedagogisia taitoja. Järjestäjiltä vaaditaan erityisyyden ymmärrystä, osaamista, erilaista suunnittelua ja toteutusta. Tilojen on myös oltava esteettömät. Tämän vuoksi toimintaa kehittävät ja tukevat hankkeet ovat äärimmäisen tärkeitä toiminnan käynnistämisen ja vakiinnuttamisen helpottamiseksi. ERITYINEN –teatteriverkostohankkeen aikana nousi esiin tarve tiedon yhteen kokoavalle julkaisulle, joka olisi kaikkien toimijoiden helposti tavoitettavissa, ja joka lisäisi tietoisuutta erityisyyden huomioimisesta toiminnassa.
Eri tavoin vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien talouksissa eletään usein taloudellisesti haastavissa olosuhteissa, esimerkiksi eläkkeen ja etuuksien varassa. Resursseista johtuen ulkopuolisuuden kokemuksen riski on suuri myös sekä taiteen tekijänä että kokijana. On tärkeää, että erityistä tukea tarvitsevilla on mahdollisuus osallistua turvallisesti kulttuuriharrastustoimintaan.
ERITYINEN kansalaisyhteiskunta -hankkeessa tuotettava ensisopimuspohja ja asiantuntijajulkaisu on kaikkien erityisryhmien teatteritoiminnasta kiinnostuneiden saatavilla ilmaiseksi. Julkaisun on tarkoitus kannustaa teatterialan ammattilaisia tarttumaan erityisryhmien ohjaamiseen ja luoda helpottavia konkreettisia kirjallisia työkaluja ja kokemusvinkkejä uusien ryhmien käynnistämiseen laajalti. Lisäksi julkaisussa tuodaan esiin erityisten ja erityistä tukea tarvitsevien huomioiminen yleisönä teattereissa.
Hanke on käynnissä ajalla 1.4.2025-30.11.2025 ja sitä rahoittaa Jenny ja Antti Wihurin säätiö.
Kesäteatteri digitaaliselle Suomen kartalle
Suomen Harrastajateatteriliitto sai opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuuri- ja luovien alojen uudistumisen rakennetuesta (Euroopan unionin rahoittama – NextGenerationEU) Kesäteatteri digitaaliselle Suomen kartalle -hankkeelle 100 000 euron avustuksen.
Kesäteatteri digitaaliselle Suomen kartalle –hankkeen tarkoituksena on liiton vuonna 2023 lanseeraaman Kesäteatterisovelluksen jalkauttaminen ja kehittäminen, viestinnän laajentaminen ja käyttäjäkunnan kasvattaminen. Sovelluksen kehitystyön tavoite on myös vaalia kesäteatteritoiminnan kulttuuriperintöä ja uudistaa kesäteattereiden yleisöpohjaa, jolloin teattereiden toimintamahdollisuudet ja luovan työn edellytykset myös kasvavat. Hankkeen aikana tutkitaan lisäksi sovelluksen kansainvälisen laajentumisen mahdollisuuksia.
Rahoitus on harrastajateatterikentän ja erityisesti kesäteatterin koronan jälkeiselle elvyttämiselle merkittävä. – On upeaa, että liiton tekemä työ kesäteatteritoiminnan tukemiseksi on kuultu ja uusi hanke avaa aivan uudet mahdollisuudet tämän kehittämistyön jatkamiseen ja laajentamiseen. Kesäteatteri on ainutlaatuista kulttuuriperintöä ja sen asemaa on syytä kaikin tavoin vahvistaa, iloitsee liiton toiminnanjohtaja Sanna Saarela.
Hanke on käynnistynyt toukokuussa ja nyt myönnetyn rahoituksen turvin jatkuu vuoden 2024 loppuun saakka.
Myllertämö-kehittämisavustus 2024
Sivistysliitto Kansalaisfoorumi myönsi Suomen Harrastajteatteriliitolle 4000€ avustuksen Kehittämisoppaiden luomiseen ja taittamiseen harrastajateattereiden käyttöön. Kehittämisoppaita luodaan avustuksen turvin neljä ja ne julkaistaan vuoden 2024 lopussa.
Kansalaisfoorumi on perustanut 2022 käyttörahaston jäsenjärjestöjensä opinnollisen toiminnan kehittämiseen. Avustus on tarkoitettu opinnolliseen toiminnan kehittämiseen, ja sitä voivat hakea Kansalaisfoorumin jäsenjärjestöt.
Päättyneet hankkeet:
ERITYINEN -teatteriverkostohanke
Jenny ja Antti Wihurin rahaston hallitus myönsi Suomen Harrastajateatteriliitolle 16000 euron apurahan ERITYINEN-teatteriverkoston perustamiseen ja toiminnan käynnistämiseen vuonna 2024.
Taiteella ja kulttuurilla on keskeinen rooli elämänlaadun ylläpitämisessä ja terveyden edistämisessä. Taiteen tekemisen ja kokemisen lisäksi erityistä tukea tarvitsevalle ihmiselle taide avaa mahdollisuuden itsensä ilmaisuun ja kommunikaatioon lähiyhteisönsä kanssa (Sutela, K. 2017). Taiteen ja kulttuurin harrastaminen tulisi olla jokaisen oikeus ja saavutettavissa oleva mahdollisuus.
Hankkeen aikana perustettiin ERITYINEN -teatteriverkosto, joka koulutti sekä rohkaisi teatterialan ammattilaisia ohjaamaan erityisten ja erityistä tukea tarvitsevien teatteriryhmiä. Hankkeessa käynnistettiin useista uusia erityisiä teatteriryhmiä sekä toimijoiden yhteinen verkosto, joka tukee toiminnan jatkumista ja vahvistumista sekä työnohjauksellisesti, että vertaistuellisesti. Verkoston avulla pyrittiin löytämään keinot, kokeilemaan ja muotoilemaan toimintamallit, jotka jatkavat toimintaa myös hankkeen päätyttyä. Hankkeen aikana rakennettujen ja testattujen toimintamallien avulla voidaan perustaa lisää uusia ryhmiä ja ottaa mukaan uusia toimijoita ja lisätä näin teatteritaiteen saavutettavuutta.
Hanke toteutettiin 1.11.2023 – 31.5.2024.
Myllertämö-kehittämisavustus 2023
Sivistysliito Kansalaisfoorumi myönsi Suomen Harrastajateatteriliitolle Teatteri-ilmaisun pakettien kehittäminen lukiolaisille ja demovaiheen läpi viemiseen, 4000 €.
Tutustu avustukselle toteutettuihin paketeihin täällä: Koulutukset
Kansalaisfoorumi on perustanut 2022 käyttörahaston jäsenjärjestöjensä opinnollisen toiminnan kehittämiseen. Avustus on tarkoitettu opinnolliseen toiminnan kehittämiseen, ja sitä voivat hakea Kansalaisfoorumin jäsenjärjestöt.