Suomen Harrastajateatterliitto oli mukana järjestämässä kansanedustajille suunnattua Nuorten tulevaisuususko ja kulttuuriharrastamisen rooli sen vahvistajana -seminaaria. Seminaari pidettiin eduskunnan Pikkuparlamentissa 19.3. 2026.
Seminaarin avasi kansanedustaja, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko. Seminaariin sisältyi paneelikeskustelu, jota fasilitoivat Nuoret Vaikuttajat Camila Tuisku ja Sohvi Vanhatalo. Panelisteina toimivat Sitran ennakoinnin ja koulutuksen asiantuntija Lilli Poussa, Taikusydämen erityisasiantuntija, Kulttuurihyvinvointipoolin edustaja Anna-Mari Rosenlöf sekä Tikkurilan teatterista näyttelijä, kirjailija Jenni Kokander.
Keskustelussa nousi esiin paljon ajatuksia siitä miten kulttuuriharrastaminen tukee ja vahvistaa nuorten uskoa tulevaisuuteen. Kulttuuriharrastuksen parissa koetaan yhteisöllisyyttä, joka rakentaa uskoa itseen sekä rohkeutta kohdata muita ihmisiä. Harrastus antaa nuorille tilan missä voi oppia, erehtyä turvallisessa ympäristössä ja kokeilla uusia asioita. Kulttuuriharrastuksessa opitaan vuorovaikutus- ja tunnetaitoja sekä muita taitoja jotka hyödyttävät heitä elämässä ja työelämässä. Kulttuuriharrastus tuottaa iloa ja hyvinvointia sekä merkityksellisyyden kokemusta.
Paneelin jälkeen kansanedustajat Hanna Sarkkisen, Bella Forsgrén ja Piia Viitanen saivat puheenvuorot aiheeseen liittyen.
Tilaisuuden päätti Rap Akatemian opiskelija Daniel Korhonen, joka kiteytti seminaaripäivänä esille nousseet ajatukset rap-esitykseksi.
Seminaaripäivä toteutettiin yhteistyössä Sivistysliitto Kansalaisfoorumin, Suomen Harrastajateatteriliiton, Suomen Puhallinorkesteriliiton sekä Suomen Kansanmusiikkiliiton ja Suomen Nuorisosirkusliiton kanssa. Paneelikeskustelun aiheet nousivat vuoden 2024 Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset (KULHA) -selvityksestä.
Kulttuuriharrastamisen koetut vaikutukset 2024 -selvityksen voit alla olevasta linkistä:
https://kansalaisfoorumi.fi/julkaisu/kulttuuriharrastamisen-koetut-vaikutukset-2024-selvitys
