Jyväskylän Huoneteatteri: Kuningas Kuolee
28helmi(helmi 28)0:0125huhti(huhti 25)23:59Jyväskylän Huoneteatteri: Kuningas KuoleeKeski-Suomi
Info
Kuoleman karnevaalia sielujen sirkuksessa. Absurdin komedian klassikko Huoneteatterin kevään 2026 ohjelmistossa. Itsevaltainen kuningas Bérenger I on hallinnut vuosisatoja oman kuolevaisuutensa kieltäen. Eräänä aamuna hän saa kuulla, että tänään
Info
Kuoleman karnevaalia sielujen sirkuksessa. Absurdin komedian klassikko Huoneteatterin kevään 2026 ohjelmistossa.
Itsevaltainen kuningas Bérenger I on hallinnut vuosisatoja oman kuolevaisuutensa kieltäen. Eräänä aamuna hän saa kuulla, että tänään hän kuolee. Tästä alkaa pitkä kuolemantanssi, maailmanlopun karnevaali: kuningas joutuu kohtaamaan itsensä ja eletyn elämänsä seuraukset.
Kuningas kuolee on absurdi komedia kuoleman kohtaamisen haasteesta. Samalla se peilaa ihmiskuntaa, meitä kaikkia. Miksi yksinkertaisimpien tosiasioiden näkeminen on meille vaikeinta?
Suomessa harvoin esitetty, aina yhtä ajankohtainen näytelmä, saa Huoneteatterin tulkinnassa poikkitaiteellisen käsittelyn, johon kuuluu mm. sirkusta ja balettia.
”Kuningas on kuollut! Eläköön kuningas!”
Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy
Liput:
20/17/10 €
Lippukauppa: https://www.netticket.fi/kuningas-kuolee-jyvaskyla
Ryhmien liput: ryhmamyynti(a)huoneteatteri.fi
Esityksen tiedot
| Teatteri | Jyväskylän Huoneteatteri |
| Esityksen nimi | Kuningas Kuolee |
| Ohjaaja | Kaarlo Kankaanpää |
| Käsikirjoittaja | Eugène Ionesco |
| Ensi-illan päivämäärä | 28.2.2026 |
| Muut esitykset | 4.3.2026, 5.3.2026, 6.3.2026, 14.3.2026, 15.3.2026, 20.3.2026, 21.3.2026, 22.3.2026, 27.3.2026, 28.3.2026, 29.3.2026, 11.4.2026, 12.4.2026, 23.4.2026, 24.4.2026, 25.4.2026 |
| Paikkakunta | Jyväskylä |
| Esityspaikan osoite | Sammonkatu 4, 40100 Jyväskylä |
| Verkkosivut | https://www.huoneteatteri.fi/ |
| https://www.facebook.com/Huoneteatteri | |
| https://www.instagram.com/huoneteatteri/ |
